
Sote-sinkkuroijat uhkaavat uudistusta Kosmos tuli koettelemaan hallitusyhteistyötä. Pari kokoomuksen pääkaupunkiseudun kansanedustajaa on painanut paniikkinappulaa loppumetreillä. Hyvähän siellä on sinkkuroida, kun palvelut ovat ratikanvälin päässä. Olemme loppusuoralla lakien valmistelussa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa. Puolueet virittelevät syksyn maakuntavaalivankkureitaan. Maakuntavaalit ja suunniteltu sote-uudistus kesäkuussa istuvat samoissa vankkureissa. Vankkurit kallistuvat ilman toista. Olemme historiallisen lähellä ratkaisua. Nykyjärjestelmä ei yksinkertaisesti enää toimi. Se ei pysty takaamaan riittäviä palveluita kaikille suomalaisille ympäri Suomen. Koko sote-uudistus lähti pakon asettamasta tarpeesta. Suomen väestö vanhenee, lapsia syntyy ennätysvähän, ja ihmiset tarvitsevat koko ajan enemmän palveluita. Samalla myös työssäkäyvän väestön osuus pienenee. Tällä yhtälöllä osaa kuka vain laskea, että nykytilanne on kestämätön. Kokoomus ei halunn...