Polarisaatio pelottaa peruskoulussa

Kauas on menty 70-luvun peruskoulun nousuhumalavuosista, jolloin rahaa oli laittaa tasa-arvoa edistävään peruskouluun. Valinnaisaineita sai valita valokuvauksesta konekirjoitukseen, kielistä puhumattakaan. Kouluruoka oli monelle gurmeeta kodin läskisoosin rinnalla. Koululounaan jälkeen tarjottiin välipalana jogurttia ja jäätelöä, joita ei joka kodissa näkynyt. Koulu oli enemmän kuin mitä koti pystyi tarjoamaan. Auktoriteetti oli koululla ja sitä tukivat kodit.

Nyt etelän kouluissa jyllää koulushoppailut, jolloin vanhemmat etsivät jälkikasvulleen parasta koulua, parasta yhteiskunnallista tulevaisuutta, parasta kaveriporukkaa, parasta kaikkea. Emme halua tätä Lappiin. Peruskoulun pitää olla tasa-arvoon perustuva. Sen rahoittaa veronmaksajat,

Polarisaatio jyllää. Peruskoulun periaatteet on heitetty romukoppaan. Yksilö on nostettu tikunnokkaan. Enää ei välitetä peruskoulun syvimmästä olemuksesta, joka oli lapsien tasa-arvon, taustasta riippumattoman mahdollisuuksien maailman toteutuminen. Olemmeko palaamassa luokkayhteiskuntaan perustuvaan oppikoulujärjestelmään, jossa rahalla saa ja hevosella pääsee?

Olin ensimmäinen ikäluokka Lapissa, joka pääsi alakoulussa peruskouluun. Oppikoulu olisi aiemmin ollut kouluni, koska asuimme keskellä kaupunkia. Peruskoulu mahdollisti sen, että myös syrjäkyliltä tuotiin linja-autoilla lapset peruskouluun, maksuttomasti ja pätevien opettajien opetukseen. Tämä mahdollisti suomalaisen Pisa-menestyksen: lapsien sosiaalinen tausta tai kodin sijainti ei ollut esteenä koulunkäynnille.

Suomi on pieni kansa, joten peruskoulun perustajat ymmärsivät, että jokainen talentti pitää saada mukaan, jokainen lapsi on mahdollinen onnistuja. Peruskoulu mahdollisti demokratian ja koulutuksen nousuvuodet.

Nyt ollaan menty vastakkaiseen suuntaan, epätasa-arvoon ja vanhaan luokkayhteiskuntaan. Tämä kehitys ei ole tullut yhtäkkisesti, vaan pikkuhiljaa. Nyt ei syytetä edellistä tai nykyistä hallitusta, vaan yhteiskunnallista suuntaa, trendiä, jonka perusta on syvällä ja huomaamaton. Polarisaatio on nähtävissä myös politiikassa. Ollaan joko tai, ei sekä että. Ilmiö on maailmanlaajuinen.

Viimeisin huolenaihe ovat peruskoulun pudokkaat, eli sananmukaisesti oppilaat, jotka eivät mene kouluun. Tämä luku on räjähtämässä käsiin. Sama trendi näkyy myös toisella asteella, jossa oppilaiden poissaolot yhdistettynä eriasteisiin masennuksiin ja pahaan oloon lisääntyvät. Ennen oli ennenkuulumatonta, että kouluun ei menty. Sinne mentiin, koska siellä oli parempaa kuin kotona. Koulua käytiin.

Korona-aika ajoi lapset pois koulusta. THL:n pääjohtaja Mika Salminen sanoo, että koulut olivat liian pitkään kiinni (IS 16.3.2025). Siinä tehtiin suurin virhe. Kylvettiinkö siinä lasten masennuksen ja ulkopuolisuuden siemen? Ruotsalainen sana ”utanförskap” kuvastaa tätä hyvin.

Nyt kun sosiaali- ja terveyspuoli on siirretty hyvinvointialueille, meidän kuntapoliitikkojen tulee huolehtia kuntiemme koulutuksen tasa-arvosta. Tämä ei vielä ole myöhäistä Lapissa. Emme halua tänne koulushoppailua ja eriarvoisia kouluja, jonne eivät opettajat eivätkä oppilaat hakeudu.

Raija Lummi, torniolainen kuntapoliitikko, ehdolla kuntavaaleissa Koko Tornio -yhteislistalla