Kalat kuuluvat mereen,ei tuulivoimalat



Ympäristöministeriö pyysi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta (RKTK) lausuntoa Länsi-Lapin maakuntakaavan tuulivoima-alueiden kalastovaikutuksilta. RKTK on toimittanut lausunnon aiemmin myös Lapin liitolle koskien samaa Länsi-Lapin maakuntakaavaa. Selvitykset ovat yksiselitteiset: kannattaa ensin tutkia ja vasta sitten hutkia. Tornion Röyttän edustan mahdollisten merituulivoimaloiden haitalliset vaikutukset koskettaisivat koko Tornion- Muonionjoen laajaa jokialuetta ja ihmisiä jokien molemmilla rannoilla Suomessa ja Ruotsissa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on korostanut lausunnoissaan riittävien ennakkoselvitysten välttämättömyyttä, koska tuulivoiman rakentamisen ympäristövaikutuksista ei ole aiempaa kokemusta Perämeren olosuhteissa. Onneksi Ympäristöministeriö jätti vahvistamatta Länsi-Lapin maakuntakaavaehdotuksesta merialueen tuulivoima-alueen tv 2281 lain vastaisena. Harmittavaa kyllä Tornion kaupunginvaltuusto hyväksyi 9.6.2014 alueen osayleiskaavan tuulivoimarakentamisen. Itse äänestin luonnollisesti sitä vastaan.

RKTK muistutti lausunnossaan sitä tosiseikkaa, että Tornionjoki on yksi maailman suurimmista ja tuottoisimmista lohijoista sekä luultavasti tuottoisin Itämeren vaellussiian kutujoki. Myös me tavalliset kaloista sen kummemmin ymmärtämättömät olemme saaneet viime kesänä lukea lehdestä valtavista lohisaaliista ja siihen liittyvästä matkailun virkistymisestä alueellamme.

Vaikka ei ajattelisi ollenkaan kulttuurimaisemallisia seikkoja, ei välittäisi merenpohjasta kaivautuvasta sedimentistä, ei välittäisi paikallisten ihmisten virkistymismahdollisuuksista tai orastavasta matkailusta alueella, kannattaa kuunnella  RKTK:n lausunnosta se, että ”puuttellisen tiedon varassa toimiminen on erityisen riskialtista.” Kannattaa myös muistaa se, että merituulivoima kiehtoo, koska siitä tuulivoimayrittäjä saa suurimmat tuet, demonstraatioavustukset ja muut aloittelijan edut. 
Ei unohdeta myöskään sitä, että tuulivoimayrittäjä ei työllistä alueelle muuta kuin ulkomaisia rakentajia, joiden työn jälkeen alueelle jää korkeintaan kaksi teknikkoa ylläpitotyöhön.
Lapin ja etenkin meidän Länsi-Lapin luonnon antimet ja elinvoimaisuus on voimavaramme. Pidämme kalat vesissä ja rahat omassa lompsassa ja kehitämme luontoarvoihin kuuluvaa työllisyyttä ja elinvoimaa omista lähtökohdistamme matkailun, kalastuksen ja yrittäjyyden eteen.

Raija Lummi
eduskuntavaaliehdokas (kok), Tornio
 

Kommentit