Lapissa on jo, kunhan vain aletaan

Paikkasin maanantaina 2.3. kansanedustaja Heikki Auttoa Rovaniemellä paneelissa, joka oli osa seminaaria Töitä tekijöille.  Olin itseäni paremmassa seurassa eri puolueiden kansanedustajien kanssa rivissä tentattavana. Kiitin luojaani siitä, että olin ollut edellisellä viikolla Lapin Kauppakamarin tilaisuudessa kuulemassa  kauppakamarin linjauksista koskien Lapin tulevaisuutta. Pikkuisen kuitenkin jännitti hypätä Torniossa auton rattiin klo 6 aamulla, jotta ehtii Rovaniemelle talvikeleillä. Onneksi tiimistäni lähti jälleen kerran yksi mukaan mörön syötiksi ja tunnelman luojaksi. Päivä todisti, että taas kannatti lähteä kotoa vähäksi aikaa pois, kuten äitivainaalla oli tapana sanoa lähtiessä kirkkokuoroon.

Lapissa on paljon mahdollisuuksia, kunhan niihin tartutaan. Rovaniemen valtuustosalissa pidetyssä tilaisuudessa puhuttiin työstä kuten ohjelmassa luki. Ranuan kunnan virkamies Illikaisen esitys oli esityksistä konkreettisin työn lisäämisen kannalta. Hän peräsi kunnalle samaa työsopimuslakia kuin mitä yksityisellä puolella on: jos myös kunta voisi työllistää henkilön 80% työhön, kunta voisi 4 henkilön sijaan työllistää  5 henkeä. Kumpi on parempi yksilölle, työtä jonkin verran vai ei työtä ollenkaan? Nykyinen kuntalaki torppaa tämän työllistävän vaikutuksen.

Kuten edellä sanoin, aina kannattaa lähteä kotoa hetkeksi uutta oppimaan. Lapin Kauppakamarin linjaukset olivat tulleet tutuiksi 26.2. seminaarissa. Kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteet ovat selkeät: on rytminmuutoksen aika. Lappi tarvitsee oman strategian. Se sisältää selkeitä tavoitteita, visioita ja realismia. Pienyrittäjät tarjoavat työtä, matkailussa on mahdollisuus ja kaivosinvestointipotentiaali on 10 vuoden säteellä 14 miljardia euroa.

Matkailu on vientituote, mutta sillä erotuksella, että sitä ei voi viedä pois maasta, ulkoistaa pois maasta, Meillä on lisäksi pohjoinen valo, joka kiinnostaa elokuvateollisuutta, mutta sen on huomannut vasta  - yllätys  yllätys - Ruotsi, joka on profiloitunut tähän(kin) viihdeteollisuuden alaan. Kaivosteollisuus ja malminetsintä voivat  olla hyvin hoidettuna rinta rinnan matkailun kanssa tuomassa yhteistä hyvinvointia ja työtä. Turhaa on edes mainita metsä- marja- ja kalastusperinteitämme, joissa on myös paljon uutta ammennettavaa kaupallisessa mielessä.

Meillä on potentiaalia, kunhan niihin vain aletaan. Savupiipputeollisuuden perään on turha haikailla. Olemassa olevat puu- ja terästeollisuudet toivottavasti jatkavat kehittymistään. Uutta sillä saralla on turha jäädä odottamaan.

Raija Lummi
eduskuntavaaliehdokas (kok)



Kommentit